Uusi kutsu

29.11.2015

Tekijöiksi valitut vaeltelevat rakennuksessa kuin turistit.

 

Pysähtyvät katsomaan menneitä ajatuksia, tarttuvat tiukasti matkamuistojen korsiin, haalivat, keräävät itselleen mitä saavat, oikeuksia, irtopätevyyksiä, taitoja, nappaavat kuvia, liikkumattomia kuvia. Yleiskuva ei avaudu. Miten voisikaan tässä kiireessä? Mitä keräisi tunteakseen ja ymmärtääkseen? Riittäisikö mikään? Jäisinkö minä aina tyhjäksi mahdollisuuksuudeksi johonkin parempaan? Riitäisinkö minä johonkin oikeaan?

 

Riittämättömyyden pelko estää astumasta omalle paikalleni, siihen keskelle.

 

Irralliset osat, yksittäiset kuvat, ulkopuolisuuden tunne saa rakennukset kaikumaan onttoina tasaisen tahtista elämätöntä elämää. Yksittäiset sinkoilut kohti uusia käytäviä rytmittää toivetta päästä eroon tästä päivästä. Mikään jo ollut ei  pidä yllä tunnetta mahdollisuudesta. Kukaan sellainen, joka on joskus katsonut suoraan kohti, ei voi astua tänään minulle annettuihin, luvattuihin, rakkaisiinkin saappaisiini. Jos vain löytäisin sen katseen nähdä, mistä portit avautuvat  elävän elämän kuviin.

 

Minut on nähty. Minua katsotaan.

 

Se, joka on aina ollut kokonaisena, luonnosmaisena, muuttuvana, niin muuttuvana, että minä olen hylännyt sen, kääntänyt sille selkäni, koska se ei ole toteuttanut minua, tyydyttänyt toivettani hallita eikä rakentanut minulle suojaa, vaan pettänyt minut, hylännyt minut yksin, ja nyt ihan vain kevyenä kosketuksena lähestyy, puolihuolimattomasti löydettynä hipaisee sanat:  älä häpeä ottaa minua eteesi. Ole ylpeä.  Sinulla on tekijän kädet. Sinulla on toimijuuden valta. 

 

Milloin minä sen hylkäsin, leikkauduin irti rakkaussuhteesta maailmaan, irrotin otteeni työstä, jäin raahautumaan näihin toistuviin päiviin?

 

Puhutteleva hahmo pyytää katsomaan itseään. Hän on se, joka kutsui minua. Hän on sekin, joka häiritsi vasemmalla ja oikealla, velloi vaatteena yössä. Hän on se, jonka minä olen jättänyt syrjään, kävellyt ohi. Se,  jolle olen sanonut, ettei se kuulu tähän.Ja silti syyttänyt häntä huonosta voinnistani.

 

Se, joka katselee minua pyytää minua ottamaan työkseen sen, mikä työksi kuuluu.

 

Minä olen Se, joka kävelen kadulla. Silloin, kun minä kävelen kadulla, minua ei kukaan korvaa. Sillä minä olen silloin se, joka kävelee kadulla. Minä olen se, jonka askelten painosta tämä pysyy paremmin kasassa. Minä olen se, joka kirjoitan elävän kuvan käsikirjoitusta nyt.

 

Hyvä.  Miten tätä tanssia tanssitaan?