Niin hyvä maa

14.11.2015

Juttelin asiasta Pierre Bourdieun kanssa.  Tai minä juttelin, hän antoi ymmärtää.  Että on eletty pelin aikaa työnohjauksen kentällä. Pelattu vallasta ja pääomasta kaikenlaisesta. Osa on takertunut ikivanhoihin vallan monumentteihin, tieteellisiin tutkimuksiin, jotka on tehty muiden maailmojen tarpeisiin. Osa on vain tehnyt sitä, mitä on aina tehnyt, ja kutsunut sitä työnohjaukseksi. Osa on yrittänyt käsittää.

 

Ajattelin, että käsittämisen ympärillä on kyllä aika paljon kevyttä tilaa, jos vain päästää ohi niitä tähän kuulumattomia katseita.

 

Olisikohan niin, että tuo tila itsessään on se kohta mistä voisi aloittaa. Luonnoksenomainen tila.  Tilaa on muuten niin vähän, kun maa istutetaan käsitettä täyteen. Niin hyvä maa.